ARVOn vuosi 2024 yksissä kansissa – vuosikertomus julkaistu

Vuonna 2024 ARVOn toimintaa ohjasivat neljä strategista tavoitetta: tunnettu ja arvostettu ARVO, yhteistyötä rakentava ARVO, asiantunteva ARVO sekä riittävien resurssien ARVO.

Uudistetun strategian mukaisesti ARVOn missiona on auttaa yhteiskunnallisia ja arvolähtöisiä yrityksiä menestymään. Visiona on Suomi, jossa yhteiskunnalliset ja arvolähtöiset yritykset ovat vaikuttavia elinkeinoelämän toimijoita ja rakentavat kestävämpää yhteiskuntaa.

Vuoden 2024 toimintasuunnitelma rakentui strategisten tavoitteiden kautta. ARVOn vuosikertomus 2024 hyväksyttiin ja tilinpäätös vahvistettiin kevätkokouksessa 15.5.2025.

Tunnettu ja arvostettu ARVO

Merkittävä onnistuminen ARVOn vaikuttamistyössä vuonna 2024 oli yhteiskunnallisten yritysten saaminen mukaan pääministeri Petteri Orpon hallituksen hyväksymään yrittäjyyden periaatepäätökseen. Päätöksessä mainitaan nyt ensimmäistä kertaa yhteiskunnalliset yritykset ja niiden erityispiirteet.

Valmistelimme kunta- ja aluevaaliehdokkaille suositukset yhteiskunnallisen yritystoiminnan edistämiseksi ja järjestimme syyskokouksen yhteydessä vaalipaneelin.

Uudistimme vuoden aikana ARVOn visuaalisen ilmeen ja verkkosivut. Tavoitimme omien jäsentemme lisäksi muita yhteiskunnallisia ja arvolähtöisiä yrityksiä erityisesti hankkeiden kautta. Vaikuttavia yrityksiä ja innovaatioita -esiselvityshankkeessa kontaktoitiin eri tavoin Uudenmaan alueen yhteiskunnallisia yrityksiä. Toista kertaa järjestämämme Vaikuttavin yritys -kilpailun parhaimpana palkittiin RiverRecycle Oy.

Yhteistyötä rakentava ARVO

Osallistumme osatoteutuksena ESR+-rahoitteisen Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksen toimintaan vuosina 2024–2027. ARVO vastaa osaamiskeskuksen tiedonkeruusta ja tiedon tuottamisesta, yhteistyörakenteen kehittämisestä kuntien sekä elinkeino- ja kehitysyhtiöiden kanssa, yhteiskunnalliseen yritystoimintaan liittyvien palveluiden juurruttamisesta alueellisiin yrityspalvelujärjestelmiin sekä viestinnästä elinkeinoelämän toimijoille, päättäjille ja medialle.

Vuonna 2024 käynnistyi työ- ja elinkeinoministeriön johdolla Suomen yhteisötalouden ja yhteiskunnallisten yritysten strategian päivitystyö, jonka valmistelussa ARVO vastasi rahoituksen teemaryhmästä.

Asiantunteva ja eteenpäin katsova ARVO

Osana Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksen toimintaa olimme tiiviisti mukana toteuttamassa European Social Enterprise Monitor -tutkimusta, johon Suomi osallistui ensimmäistä kertaa.

Vuoden 2024 aikana valmistui myös Uudenmaan maakuntaliiton AKKE-rahoituksella toteutettu Vaikuttavia yrityksiä ja innovaatoita -esiselvitys, jonka pohjalta laadittiin tiekartta yhteiskunnallisten yritysten kasvun esteiden poistamiseksi.

Laadimme ARVOn jäsenille työkaluiksi yhteiskunnallisille yrityksille suunnatut Vaikuttavuuden ja vastuullisuuden raportointi ja viestintä sekä Hyvä hallintotapa -ohjeistukset.

Tutustu vuosikertomukseen tästä