Vuonna 2021 Arvon strategista tekemistä kohdennettiin jäsenten palveluiden ja tuen lisäämiseen, edunvalvonnan ja yhteisten liiketoimintamallien kehittämiseen sekä osaamisen kehittämisen ohjelmakokonaisuuteen.
Arvo osallistui aktiivisesti yhteiskunnallisten yritysten strategiatyön suunnitteluun sekä valmisteli yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksen sisältöjä. Osaamiskeskuksen toiminta käynnistyi lokakuussa 2021 ja Arvoliitto koordinoi sen toimintaa.
Kaikki tekeminen palvelee Arvon toiminnan tavoitteita: yhteiskunnallisten yritysten liiketoiminta-, arvojohtamis- ja vaikuttavuusosaamisen kehittämistä, yhteiskunnallisten yritysten aseman parantamista ja uusien yhteistyö-, rahoitus ja liiketoimintamallien luomista.
Tavoitteena vahvistaa yhteiskunnallisten yritysten osaamista
Toimintavuonna Arvo järjesti koulutuksia, seminaareja ja neuvontaa, joissa annettiin eväitä mm. vaikuttavuuden suunnitteluun, johtamiseen ja kehittämiseen, vastuulliseen liiketoimintaan ja julkisiin hankintoihin.
Arvon asiantuntemus yhteiskunnallisten yritysten liiketoiminnan kehittämisestä, arvopohjaisesta johtamisesta ja vaikuttavuuden mittaamisesta tuotiin jäsenten käyttöön yksilöllisten sparraustuokioiden avulla.
Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksen toiminta käynnistyi
Maan hallituksen keväällä 2021 hyväksymän yhteiskunnallisten yritysten strategian tarkoituksena on vahvistaa yhteiskunnallisten yritysten toimintaedellytyksiä, lisätä uusien yhteiskunnallisten yritysten määrää ja tunnettuutta sekä kehittää niiden vaikuttavuusosaamista. Yksi strategian keskeisistä tavoitteista on työllistää osatyökykyisiä ja muuten vaikeassa työmarkkina-asemassa olevia.
Yhteiskunnallisten yritysten syntymistä ja kasvua tukemaan perustettiin Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskus, jonka toiminta käynnistyi lokakuussa 2021. Arvo koordinoi verkostomaisesti toimivan osaamiskeskuksen toimintaa.
Uudistuksia viestinnässä
Vuoden 2021 aikana uudistettiin myös Arvon visuaalinen ilme ja verkkosivut. Uudistuksen tavoitteena oli, että Arvo koetaan myönteisenä, aktiivisena, asiantuntevana ja helposti lähestyttävänä yhteistyökumppanina ja toimijana, jolla on raikas, ajassa mukana oleva ja innostava brändi.
Arvo myös näkyi aktiivisesti sosiaalisessa mediassa, avasi keskustelua tapahtumissaan ja julkaisuissaan sekä jatkoi työtä yhteiskunnallinen yritys-toimintamallin tunnettuuden kasvattamiseksi potentiaalisten jäsenten, päättäjien ja elinkeinoelämän toimijoiden keskuudessa.
Yksi isoimmista kampanjoista oli kuntavaalikampanja, jolla Arvo nosti keskusteluun erityisesti kuntapäättäjien roolia vastuullisten ja vaikuttavien palveluiden hankkimisessa.
Haluatko kuulla lisää?
Lue Arvon toimintakertomus 2021 täältä.