Pohjoissuomalainen diakonian tekijä kantaa yhteiskuntavastuuta toimialavalinnoillaan

ODL Säätiö palvelee ihmisten kokonaisvaltaista hyvinvointia. Yhteiskuntavastuullisuus näkyy jokapäiväisessä toiminnassa vastuuna taloudesta, ihmisistä ja ympäristöstä sekä Oulun Diakonissalaitoksen Säätiön yleishyödyllisenä ja diakonisena toimintana.

Tällä kertaa meillä on ilo esitellä uusista arvoliittolaisista ODL Säätiö Oulusta.

Toimitusjohtaja Mikko Lapola, mitä Oulun Diakonissalaitos tekee?

ODL Säätiö on jo vuodesta 1896 saakka ihmisen parhaaksi toiminut pohjoissuomalainen diakonian tekijä. Vahvistamme ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja edistämme elämän merkityksellisyyden kokemusta, elämänhallintaa ja hyvinvointia tukevia elintapoja.

Tarjoamme apua ja tukea ihmisille elämän eri vaiheissa. Tuotamme monipuolisia sosiaalisen kuntoutuksen palveluita, toteutamme laadukasta tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä tarjoamme liikuntalääketieteen asiantuntijapalveluita.

ODL Säätiön missiona on tehdä vastuullista työtä ihmisten hyväksi.

 

Mitkä ovat toimintanne arvot ja yhteiskunnallinen päämäärä?

Toimintaamme ohjaavia arvoja ovat ihmisläheisyys, oikeudenmukaisuus, vaikuttavuus ja edelläkävijyys. Yhteiskunnallisena päämääränämme on toimia vastuullisesti ja vaikuttavasti ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi.

 

Miksi liityitte Arvoliittoon ja mitä toivotte jäsenyydeltä?

Arvoliitto edustaa strategiamme mukaista arvopohjaa, missiota ja tavoitteita. Haluamme olla osaltamme mukana kehittämässä yhteiskunnallista hyvää tuottavaa vastuullista vaikuttajaverkostoa. Toivomme jäsenyydeltä yhteisen hyvän edistämistä ja kehittämistä sekä vastuullisuuteen liittyvän ydinviestin kirkastamista.

Lämpimästi tervetuloa mukaan! On hienoa aloittaa uusi vuosi ja yhteistyö kanssanne.

Lue lisää ODL Säätiöstä täältä.