15 tiimiä kasvatti vaikuttavuuttaan Impact Startupissa

ARVOn luotsaama kiihdyttämohjelma kokosi vaikuttavuusteeman äärelle Pasilaan laajan joukon yritystiimejä ja asiantuntijoita.

Impact Startup -kiihdyttämöhjelma järjestettiin Suomessa toista kertaa syksyllä 2022. Mukaan valittiin hakemusten perusteella 15 eri toimialoilla toimivaa alkuvaiheen yhteiskunnallista yritystä, jotka kaipasivat tukea liiketoimintamallinsa ja yhteiskunnallisen vaikuttavuutensa kehittämiseen.

– Oli mahtavaa nähdä, että yhteiskunnallinen yrittäjyys kiinnostaa monenlaisia yrittäjiä, sanoo kiihdyttämöpäällikkö Katja Anoschkin ARVO ry:stä.

Tänä syksynä mukana oli monia erityisesti hyvinvoinnin edistämiseen liittyviä vaikuttavia liikeideoita, joihin yhdistyivät digitaaliset ratkaisut. Mukana olivat esimerkiksi Apperior, joka haluaa edistää nuorten työllistymistä interaktiivisella verkko-oppimisalustalla sekä Commu-mobiilisovellus, jossa voi pyytää ja antaa apua lähialueellaan.

Kahden kiihdyttämöpäivän aikana yritystiimit kuuntelivat eri alojen asiantuntijoiden alustuksia, työstivät omaa liiketoimintamalliaan ja vaikuttavuusketjuaan sekä harjoittelivat pitchausta.

Mukana vuoden 2022 kiihdyttämössä olivat seuraavat toimijat:

Apperior Oy
Pendola Oy/ HemmaKoti®
Pennanen Group
Pertin Valinta
PING Helsinki Oy
Predicell Oy
Ronsam Digital Oy / Commu App
SOTE-osuuskunta Suomi
SunUra Oy
Suomen Diabetesliitto ry
The Orange Company Oy
Tietoon Oy
Tmi Turvaluoto
Tmi Wirkee
Zeamly Oy

Impact Startup -kiihdyttämön järjestää ARVO ry. Kiihdyttämön kumppanina toimii Tradeka. Lue lisää Impact Startupista täällä.