Matkalla itsenäiseen elämään

Yksi yhteiskunnallisten yritysten vahvuus on tutkimuksen mukaan ihmisläheisyys, eli tapa, jolla asiakasta kuullaan. Meillä Aspassakin kysymme uudelta asiakkaaltamme ensin hänen vahvuuksistaan ja toiveistaan, emme diagnoosista. Lue Matiaksen tarina.

Olin viime viikolla mukana Arvovallankumous-kirjan julkaisutilaisuudessa, jolloin ymmärsin, että aika harvoin saa olla mukana tekemässä vallankumousta. Vaikka olin kuullut kirjan päähuomiot jo ennakkoon, aloin pohtia tilaisuuden aikana, miten tämä kaikki konkretisoituu meillä Aspassa. Ihmisläheisyys ja osallistaminen – siis ihan aikuisten oikeesti. Pohdinta kesti ehkä noin neljä sekuntia, kunnes aloin hymyillä, hiljaa itsekseen.

Matias – ja hänen tarinansa – saivat aikaan hymyn, levollisen tunteen minussa. Mukaillen Hanna-Mari Lappalaisen tekstiä (26.5.2018) Joensuun Heilissä kerron teille tiivisti Matiaksen tarinan.

Vuonna 2016 Matias asui kerrostalossa Joensuussa. Matiaksen elämäntilanne oli hankala ja hänen elämänhallinnassa ilmeni erilaisia ongelmia. Toukokuussa 2016 Matiaksen kerrostalossa syttyi tulipalo, minkä seurauksena talon ullakko ja kaksi ylintä kerrosta kärsivät suuria vahinkoja. Henkilövahingoilta onneksi säästyttiin, mutta Matiaksen asunto meni kyseisessä palossa. Matiaksella ei ollut kotivakuutusta tuolloin.

Matias päätyi terapeuttinsa kanssa ratkaisuun, että hänen olisi hyvä hakea tuettuun asumiseen. Minikilpailutuksen kautta he ottivat selvää Joensuun kaupungin alueella tarjottavista eri asumisen palveluista. Nopeasti heille selvisi, että Aspa olisi Matiakselle oikea paikka. Matias sai Aspan kautta omia tarpeitaan vastaavan kodin, avun ja tuen, eikä hänen ole tarvinnut katua valintaa.

Aspassa asiakas on mukana kaikessa päätöksenteossa. Asiakkaan palveluntarvetta arvioidaan säännöllisesti yhdessä asiakkaan ja hänen verkostojensa kanssa. Kun uusi asiakas tulee yhtiömme palveluiden piiriin, hän saa aluksi tukea tiiviimmin. Tapaamisia työntekijöiden kanssa voi olla jopa päivittäin, jos tilanne sitä vaatii. Vähitellen tukea vähennetään, kunnes asiakas alkaa pärjätä itsekseen. Meillä Joensuussa tuki voi olla lähestulkoon mitä vain: esimerkiksi Kelan kaavakkeiden täyttämistä ja lähettämistä, kotiaskareiden opettelua, harjoittelua autokoulua varten, opinnäytetyön oikolukua, puhelintukea tai erilaista ryhmätoimintaa.

Kun Matias tuli Joensuun Aspa-koti Sillansuun asiakkaaksi, paikallinen palveluvastaavamme Minna Fali kysyi Matiakselta hänen vahvuuksistaan ja mieltymyksistään, ei diagnooseista. Matias arvosti tätä, ja sitä kautta hänen musiikkiharrastuksensa nousi esille. Sen jälkeen Matias on vetänyt omaa musaryhmää, mistä hitsautui ajan kuluessa oma bändi – W.A.S.P.A. Bändi esiintyi viime vuoden lopussa Mielenterveysmessuilla Helsingissä.

Matias kulkee Aspa-koti Sillansuun asiakkaana nyt loppusuoraa. Vajaan parin vuoden asiakkuus on päättymäisillään, ja samoihin aikoihin se yleensä Sillansuun asiakkailla päättyykin. Matiaksella on ollut henkilökohtaisia tapaamisia Aspan henkilökunnan kanssa enää pari kertaa kuukaudessa. Tällä hetkellä hänen tärkein tulevaisuuden suunnitelma on saada paperit ulos Karelia-ammattikorkeakoulusta, jossa hän aloitti sosionomiopinnot tammikuussa. Matias on kertonut avoimesti, että hän on saattanut löytää oman kutsumuksensa: Valmistumisen jälkeen unelmana on työpaikka Aspassa!

Matiaksen tarina tuo minulle edelleen hymyn huulille. Kerron sitä rinta rottingilla muillekin. Meillä Aspassa asiakas määrää kaapin paikan! Jos et usko, käy kuuntelemassa Matiaksen upea biisi YouTubesta.

Lue lisää Aspa-säätiöstä, esim. sen yhteiskunnallisesta missiosta