Kuntien toteuttamat sosiaalipalveluiden kilpailutukset aiheuttavat monia kysymyksiä. Lähes aina kilpailutusten ensisijaisena kriteerinä on palvelun hinta. Mitä hintakilpailulla ja esimerkiksi neljän vuoden kilpailutuskausilla on saatu aikaan vaikkapa lastensuojelun sijaishuollossa? Onko kilpailu parantanut laatua ja vienyt eteenpäin palveluiden kehittymistä ja laadun ja vaikuttavuuden parantumista?
Lastensuojelulaitoksessa ”kulttuuri elää seinissä”. Lasten ja nuorten kotina toimivaa laitosta ei voi lopettaa ja aloittaa uutta olettaen, että laatu olisi saman tien kunnossa. Lastensuojelulaitoksen ja muiden lastensuojelupalveluiden toiminnan kehittäminen vie aikaa, vaatii onnistumisia ja epäonnistumisia, henkilöstön oppimista ja yhteisten toimintatapojen löytämistä. Vain ajan kanssa on mahdollista saavuttaa johdonmukaisuus, jota lastensuojelupalveluissa olevat lapset ja perheet tarvitsevat ja minkä he myös ansaitsevat. Tätä jatkuvuuden ja kehittyvän organisaation kulttuuria neljän vuoden välein toistuvat, pelkän hinnan perusteella tehtävät kilpailutukset eivät mahdollista. Hinnalla kilpailu on myös johtanut useiden yksiköiden ja toimintojen loppumiseen. Näissä yksiköissä pitkän linjan kehittämistyötä on tehty ja johdonmukainen toimintamalli usein on ollut olemassa.
Kilpailutukseen osallistuminen alkaa toimijoiden sitoutuessa vaadittuihin laatuvaatimuksiin. Koska laatuvaatimukset ovat ehdottomia, tulee tästä helposti mielikuva tietynlaisesta ”rasti ruutuun” -menettelystä. Kilpailutuksen päätyttyä toimijoiden lupauksia käydään läpi vain harvoin ja kilpailutuksessa menestymisestä julkaistaan listat, joilta ilmenee osallistujien järjestys. Listoihin on merkitty raja, jonka alapuolelle sijoittuneet toimijat eivät ole enää hankinnassa mukana. Vaikka myöhemmin osoittautuisi, että jotkut mukaan päässeet toimijat eivät tuottaisi toivottua laatua, ei tätä listaa voi jälkikäteen laajentaa.
Kilpailutuksissa utopistisia hintoja
Kilpailutuksien ongelmana on, että palvelutuottajien joukkoon on valittu toimijoita, joiden asettamat matalat hinnat palvelulle eivät voi vastata todellisia kustannuksia, mikäli pidetään kiinni luvatusta ja kilpailutuksessa vaaditusta. Silti nämä selkeästi muita halvemmat toimijat jäävät kilpailutukseen mukaan, kun taas toimijoita, joiden toimintamalleja on hiottu pitkään, tippuu pois. Vaikka ostoja matalamman hinnan tarjonneilta toimijoilta ei koskaan tehtäisikään, on vahinko jo syntynyt.
Hintakilpailussa valvonta tulee aina myöhässä. Vaikka porsaanreikiä tilkittäisiin myöhemmin, on niiden olemassaolo vaikuttanut sellaisten toimijoiden liiketoimintaan, jotka toimivat sopimusten vaatimalla tavalla. Koska hinta on kilpailutuksen ensisijainen kriteeri, päästään laatuun kiinni vasta jälkijunassa. Toimijoita pyydetään mahdollisesti korjaamaan toimintaansa, mutta en ole kuullut sopimussakoista tai korvausten maksamisesta niille toimijoille, jotka tippuivat pois epärealistisen hinnoittelun takia.
Suurin ongelma hintakilpailussa ei kuitenkaan ole se, kuka palveluntuottaja voittaa tai kuka häviää. Lastensuojelun kontekstissa hintaa korostavan kilpailutuksen ongelma on jatkuvuuden ja pysyvyyden murentuminen. Henkilöstön epätietoisuus oman työnsä jatkumisesta lisää stressiä ja vaihtuvuutta, mikä taas aiheuttaa heijastusvaikutuksia hoidettaviin lapsiin ja nuoriin, jotka voivat muutenkin olla elämässään hyvin ahdistavassa tilanteessa. Lumipalloefekti on valmis.
Huono laatu lisää kustannuksia
Niin kauan, kun meillä ei ole selkeitä ja systemaattisia vaikuttavuuden arvioinnin menetelmiä ja mittareita palveluiden arviointiin, ongelman ratkaiseminen on vaikeaa. Aikaisemmin mainitsemani rajan poistaminen ei yksin auta. Vaikka näin tehtäisiinkin, edelleen hieman kalliimmat, mutta ehkä laadukkaammat palvelut, joutuvat odottelemaan sitä, että jyvät erotellaan akanoista. Toisaalta yksi tai useampi lapsi ja nuori on tänä aikana jo saattanut kärsiä tilanteesta, mutta siitä emme tunnu puhuvan tarpeeksi.
Ongelman ratkaisu vaatisi enemmän ponnisteluja, sillä huono laatu vain lisää kustannuksia eikä paranna niiden lasten ja perheiden elämää, joita varten näiden palveluiden pitäisi olla. Palveluiden ensisijainen tarkoitus ei kuitenkaan ole liiketoiminnan edistäminen – vaikka se joskus siltä vaikuttaakin – vaan lasten ja perheiden auttaminen.