Hanna Moilanen kirjoitti (HS Vieraskynä 15.6.) ansiokkaasti yhteiskunnallisista yrityksistä. Yhteiskunnallisia ongelmia ratkovia yrityksiä on Etlan mukaan Suomessa yli 19 000, ja ne työllistävät ainakin 126 000 ihmistä. Ei siis ole yhdentekevää, että näiden yritysten elinvoimaisuus turvataan myös tulevissa sote-ratkaisuissa.
Yhteiskunnallisia yrityksiä kirpaisee jo nyt se tosiasia, että kunnat kilpailuttavat sosiaali- ja terveyspalveluitaan yhä useammin pelkän hinnan perusteella.
Kuten Moilanenkin totesi, yhteiskunnalliset yritykset toimivat usein siellä, missä ihmiset tarvitsevat elämäänsä tavallista enemmän tukea. Ne tuottavat palveluita muun muassa vanhuksille, vammaisille, lapsiperheille ja syrjäytymisuhan alla oleville nuorille. Nämä ovat ihmisryhmiä, joiden elämässä voi olla useita päällekkäisiä ja visaisia kysymyksiä.
Ratkaisuksi tarvitaan kokonaisuuden huomioon ottamista ja yksilöllisiä ratkaisuja. Juuri näissä haasteellisissa olosuhteissa yhteiskunnalliset yritykset ovat perinteisesti vahvoja.
Julkisen sektorin tavoitteet ja juhlapuheet eivät valitettavasti aina näy käytännössä. Palvelut saa tuottaakseen se, joka lupaa toteuttaa ne halvimmalla, usein alle asiakkaan tarpeiden mukaisten tuotantokustannusten. Näin kunnat ohjaavat palveluiden tuottajia tarjoamaan vaivaan kuin vaivaan vain yhtä hoitokeinoa – sellaista, joka on helppo ja nopea toteuttaa.
Maalaisjärkikin sanoo, että kun markkinoita kaapataan aggressiivisesti ja palveluita tuotetaan liukuhihnaperiaatteella, yksilö helposti unohtuu. Sama logiikka sairaanhoidossa tarkoittaisi, että kaikkia sairauksia yritettäisiin hoitaa tähystäen tehdyllä umpisuolenleikkauksella – ne kun ovat nopeita ja helpohkoja toimenpiteitä.
Vastoin hallituksen tavoitetta edistää integraatiota, kilpailutus pilkkoo palvelut yhä ahtaampiin siiloihin. On hölmöläisten hommaa tuijottaa lyhyen aikavälin säästöjä, kun tavoitteena pitäisi olla palveluita tarvitsevien loppuelämän kestävät ratkaisut ja julkisten varojen vastuullinen käyttö.
Sote-uudistuksen lisäksi parhaillaan on menossa toinenkin uudistus, jossa moniarvoisen palvelutuotannon ja yhteiskunnallisten yritysten asemaa koetellaan: kuntia ohjaava hankintalainsäädäntö. Kun se saadaan eduskunnassa hyväksyttyä ja käytäntöön, kuntien ja muiden julkisten toimijoiden pitäisi opetella tarkastelemaan hankinnoissaan hintaa kokonaisvaikuttavuuden näkökulmasta ja tarpeeksi pitkällä perspektiivillä.
Näin varmistetaan, että niin yhteiskunnalliset yritykset kuin muutkin vastuulliset paikalliset pk-toimijat ovat vastedeskin mukana tuottamassa yhteiskuntaan uusia, vaikuttavia ratkaisuja.
Markkinoilla tarvitaan vaihtoehtoja niillekin, jotka arvostavat paikallisia yrityksiä, joilla on vahva arvopohja. Olisihan yhteiskunnankin kannalta hiukan omituista jättää hyödyntämättä toimintamalli, jossa yhdistyvät yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin parhaat puolet.
Markku Niemelä
Johtaja, Rinnekoti-säätiö
Kimmo Lipponen
Toimitusjohtaja, Arvo-liitto ry