Kumpi on mielestäsi kuntapoliitikon tärkein tehtävä? Hyvien päämäärien toteuttaminen vai kuntalaisten verovarojen säästäminen?
Jos valitsit edellisen vaihtoehdon, sinun kannattaa lukea tämän kirjoituksen lopussa oleva Aristoteles-sitaatti. Jos olet jälkimmäisen vaihtoehdon kannalla, sinun on syytä opetella kyseinen sitaatti ulkoa.
Ihmisten maailmassa on kahdenlaisia asioita, arvoja ja välineitä. Edellisiä ovat kaikki itsessään arvokkaat ja tavoittelemisen arvoiset asiat. Jälkimmäisiä ovat kaikki muut.
Arvot ja välineet ovat kummatkin hyviä ja tarpeellisia asioita. Arvojen hyvyys on niissä itsessään, välineiden hyvyys riippuu siitä, miten ne täyttävät tehtävänsä. Terävällä veitsellä voi leikata mutta tylsällä veitsellä ei. Siksi terävä veitsi on hyvä ja tylsä veitsi huono. Lisäksi hyvien välineiden avulla voidaan tehdä paitsi hyvää myös pahaa. Hyvää leipäveistä voi käyttää paitsi leivän leikkaamiseen myös ihmisen tappamiseen.
Filosofi Erik Ahlman valitteli jo vuonna 1920 sitä, miten yleisessä kielenkäytössä oli tullut tavaksi puhua välineistä arvoina. Tämä ongelma ei ole sadan vuoden kuluessa osoittanut minkäänlaisia katoamisen merkkejä, pikemminkin päinvastoin. Arvokeskusteluissa arvot ja välineet menevät edelleen iloisesti sekaisin: välineitä nimetään arvoiksi ja arvoja pidetään välineinä siihen malliin, että mistään ei saa enää mitään tolkkua.
Erityisen selvästi välineiden väärinymmärtäminen arvoiksi näkyy siinä tavassa, millä 2020-luvun suomalaisessa yhteiskunnassa suhtaudutaan rahaan ja valtaan. Rahalla ja vallalla ei oikeasti ole minkäänlaista itseisarvoa. Kumpikin saa arvonsa ja merkityksensä sen mukaan, mihin niitä käytetään. Niiden avulla voidaan tavoitella aidosti yhteistä hyvää – niiden arvojen toteutumista, jotka koko yhteiskunnan tasolla allekirjoitetaan. Mutta yhtä hyvin niitä voidaan käyttää vain itsekkäästi oman hyvän tavoitteluun ja oman porukan tarkoitusperien pönkittämiseen.
Asiat ovat oikeassa järjestyksessä silloin, kun ensin pohditaan yhdessä kaikki itsessään hyvät päämäärät, joita lähdetään toteuttamaan, ja asetetaan ne tärkeysjärjestykseen. Sen jälkeen käytetään kaikki mahdolliset rahat näiden päämäärien toteuttamiseen. Kun raha loppuu, hankitaan lisää ja jatketaan taas päämäärien toteuttamista. Kun kaikki päämäärät on saatu toteutetuiksi – mutta vasta silloin – aletaan säästää rahaa tulevia päämääriä varten.
Aristoteles kehotti viisaaseen rahankäyttöön – ei rahan keräämiseen
Aristoteles seurasi aikoinaan tarkasti Ateenan ja muiden Kreikan kaupunkivaltioiden eli polisten yhteiskunnallista elämää. Havaintojensa pohjalta hän kirjoitti teoksen Politiikka, jonka nimi on sittemmin tullut merkitsemään kaikenlaista yhteisten asioiden hoitamista.
Politiikan I kirjan 9. luvussa Aristoteles käsittelee rahaa ja sen hankkimiseen ja käyttöön liittyviä kysymyksiä. Rahaa voidaan hankkia kauppaa käymällä ja sitä on syytä oppia käsittelemään viisaasti. Raha on kuitenkin pohjimmiltaan vaihdon väline, ja siksi sitä on ennen kaikkea osattava käyttää, ei vain kerätä ja säästää. Tähän liittyen Aristoteles toteaa:
”Eräiden mielestä rikkauden hankkiminen on taloudenhoidonkin tehtävä. He pitävät kiinni ajatuksesta, että rahavaroja on suojeltava tai kartutettava rajattomasti. Syynä tähän on se, että näiden ihmisten pyrkimyksenä on pelkkä elämä, mutta ei hyvä elämä.”
Kohtuullisen laittamattomasti sanottu.
Antti Kylliäinen
antti.kylliainen@lykeion.fi
Tutustu Arvoliiton kuntavaaliteemoihin tästä.
Lue Arvoliiton kaikki kuntavaaliblogiartikkelit tästä.