Vaikuttavuus syntyy yhteistyöllä: Invalidisäätiö

Invalidisäätiön Live Palvelut ja Live Ammattiopisto ovat olemassa, jotta erityistä tukea tarvitsevat voisivat kuntoutua, kouluttautua ja työllistyä. Tässä työssä yhteistyöllä on suuri merkitys: moniammatillisen Live-tiimin lisäksi mukana on työllistäviä kumppaniyrityksiä ja muita asiantuntijaorganisaatioita.

Jokaiselle reitti koulutukseen ja työelämään

Teksti: Katriina Helkkula / Invalidisäätiö

Invalidisäätiö tekee työtä sen puolesta, että jokaiselle löytyisi oma paikkansa yhteiskunnassa. Ammattiopisto Liven ja Live Palveluiden toiminta on keskittynyt erityistä tukea tarvitsevien työllistymiseen, kouluttamiseen ja kuntouttamiseen. Tavoitteenamme on etsiä jokaiselle yksilöllinen reitti koulutukseen tai työelämään.

Edistämme toiminnallamme koulutuksen ja työelämän yhdenvertaisuutta. Kaiken toiminnan keskiössä on erityistä tukea tarvitsevien ja osatyökykyisten henkilöiden työllistyminen. Erityisen tuen tarve voi liittyä esimerkiksi mielenterveyteen, fyysisiin rajoitteisiin, pitkäaikaistyöttömyyteen tai maahanmuuttajien puutteelliseen suomen kielen taitoon. Jokaisella meistä voi olla jokin erityisen tuen tarve.

Meidän liveläisten mielestä jokaisella on oikeus työhön ja osallisuuteen yhteiskunnassa. Uskomme, että jokaisella on kykyjä, joita suomalainen työelämä tarvitsee. Jokaiselle voidaan löytää itsensä kokoinen työ. Siksi autamme tukea tarvitsevia yksilöitä koulutuksen, kuntoutuksen ja valmennuksen keinoin luomaan oman polkunsa kohti työelämää. Samalla autamme työelämää luomaan monimuotoisia työyhteisöjä, joissa jokaisen kyvyt pääsevät hyötykäyttöön.

Yhteistyöllä kohti tuloksia

Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen on kaiken toimintamme perusta. Luomme verkostojemme kanssa yhdessä tasa-arvoisempaa maailmaa niille, joiden tie yhteiskunnalliseen osallisuuteen ei ole ollut helpoin. Teemme jatkuvasti tiivistä yhteistyötä alan asiantuntijaorganisaatioiden kanssa. Vuosittain sadat yritykset avaavat ovensa Liven opiskelijoille ja kuntoutujille. Yrityksissä opiskelijat kartuttavat ammatti- ja työelämätaitojaan ja kuntoutujat selvittävät soveltuvuuttaan alalle. Olemme kouluttaneet, kuntouttaneet ja valmentaneet tukea tarvitsevia Täältä töihin -strategiamme mukaisesti asiantuntevan henkilöstömme ja yhteistyöverkostomme voimin jo 80 vuotta.

#ARVOlupaus

www.invalidisaatio.fi

ARVO-LUPAUS 5/5:  Vaikuttavuus syntyy yhteistyöllä

Yhdessä toimimalla voimme tehdä yhteiskunnallisesti vaikuttavaa työtä. Muutosten aikaansaaminen vaatii monen toimijan yhteistä panosta. Pidämme tärkeänä henkilöstön keskinäistä, asiakkaiden ja henkilöstön sekä muiden yritysten, yhteisöjen ja julkisten toimijoiden yhteistyötä.

Tutustu myös muihin ARVO-lupauksen kohtiin