Uusi strategia päättää hyvistä tavoitteista

Suomen uusi Yhteisötalouden ja yhteiskunnallisten yritysten strategia 2026–2030 antaa hyvät lähtökohdat yhteiskunnallisten yritysten toimintaympäristön kehittämiselle. Strategia ei ole täydellinen, mutta se on askel eteenpäin. Tavoitteiden toteutuminen vaatii määrätietoisia toimenpiteitä.

Juuri ennen joulua julkaistu Yhteisötalouden ja yhteiskunnallisten yritysten strategia 2026–2030 uudistaa ja laajentaa aiempaa Suomen Yhteiskunnallisten yritysten strategiaa vastaamaan EU:n yhteisötalouden suositusta. EU:n suositukset olivat selvä kannustin strategiatyölle, mutta valmistelussa kuunneltiin kiitettävästi myös yhteiskunnallisia yrityksiä ja niiden tarpeita. 

Strategian vision mukaan kasvavan ja vaikuttavan yhteisötalouden perustana ovat hyvät toimintaedellytykset yhteiskunnallisille yrityksille. Tavoitteista löytyykin monia yhteiskunnallisten yritysten liiketoiminnalle keskeisiä kohtia. 

Valmistelun aikana yhteiskunnalliset yritykset nostivat toistuvasti esiin rahoituksen hankaluudet sekä yhteiskunnallisten yritysten aseman julkisissa hankinnoissa. Molemmat teemat on huomioitu strategiassa. 

Enemmän rahoitusta 

Strategian tavoitteena on vahvistaa yhteiskunnallisten yritysten rahoituksen saatavuutta. Sopivien rahoitusinstrumenttien puuttuessa etsitään muita rahoitusratkaisuja. Lisäksi strategia linjaa, että yrityspalveluiden ja elinkeinoelämän asiantuntijoiden tulee tunnistaa yhteiskunnalliset yritykset osana monimuotoista yrittäjyyttä. Tämä voi parantaa niiden mahdollisuuksia hyödyntää jo olemassa olevia rahoitusinstrumentteja. 

Tavoitteena on myös kasvattaa vaikuttavuussijoittamiseen kohdistuvaa rahoitusta.

ARVOn näkökulmasta myönteinen on myös linjaus, jonka mukaan Suomen tulee hyödyntää joustavasti valtiontukia ja tavoitella yhteiskunnallisia vaikutuksia, jotka ylittävät mahdollisten kilpailuvääristymien vaikutukset.

Suomen ja julkisen sektorin tulkinta valtiontuista ja mahdollisista kilpailuhäiriöistä on ollut varsin tiukka. Tämä on hankaloittanut monen järkevän ratkaisun toteuttamista ja ajanut erityisesti paikallisesti toimivia yhteiskunnallisia yrityksiä kohtuuttomiin tilanteisiin. 

Paremmin mukaan julkisiin hankintoihin 

Julkinen sektori on merkittävä asiakas suurelle osalle yhteiskunnallisista yrityksistä, myös ARVOn jäsenille. Strategia nostaa tavoitteeksi sen, että hankintayksiköt tunnistavat yhteiskunnalliset yritykset ja osallistavat ne laajasti markkinavuoropuheluun.  

Erityisen tärkeää on, että julkisen sektorin halutaan ostavan jatkossa suoritteiden sijaan enemmän vaikuttavuutta. Myös innovatiivisten hankintojen toivotaan lisääntyvän.  

Tavoitteet ovat linjassa myös tammikuun alussa julkaistujen kansallisten TKI-politiikan ja-toiminnan strategisten valintojen kanssa. Niissä linjataan, että Suomen on nostettava terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä siihen liittyvä ennakoiva ja ennaltaehkäisevä terveydenhuolto ja sosiaalihuolto yhteiskunnan uudistumisen, tuottavuuden, talouskasvun ja julkisen talouden kestävyyden lähteeksi. Keinona nähdään kumppanuudet, joihin osallistuvat laajasti kunnat, hyvinvointialueet sekä yritykset ja kolmassektori. 

Linjausten haasteena on, että ne ovat paljon helpommin sanottu kuin tehty. Niiden toteutuminen vaatii tehokkaita keinoja.  

Oma asema lainsäädännössä olisi tehokas keino 

Suurin puute strategiassa on, että se ei ota kantaa yhteiskunnallisen yrityksen määrittelemiseen lainsäädännössä. 

ARVOn mielestä yhteiskunnallisten yritysten oma asema lainsäädännössä olisi tehokkain keino strategiassa määritellyn vision ja monen tavoitteen saavuttamiseksi. 

Oma asema lainsäädännössä helpottaisi rahoituksen ja kehittämistoimenpiteiden suuntaamista yhteiskunnallisille yrityksille sekä niiden huomioimista julkisissa hankinnoissa ja innovaatiokumppanuuksissa. Se myös osoittaisi julkiselle sektorille luotettavan kumppanin, jonka kanssa tuottaa ja suunnitella yhteiskuntamme palveluita. Tällaista kumppanuutta kaivataan kipeästi. 

Susanna Kallama 
toimitusjohtaja
Yhteiskunnallisten yritysten liitto ARVO ry 

Tutustu strategiaan   Tutustu ARVOn vaikuttamistyöhön