Susanna Kallama siirtyy Arvoliittoon Suomen Uusyrityskeskukset ry:stä, jossa hän työskenteli toimitusjohtajana. Yrittäjien maailma on Susannalle monin tavoin tuttu, sillä aiempaa työkokemusta hänellä on muun muassa Suomen Yrittäjistä. Hän on toiminut viestintäalan yrittäjänä myös itse.
– Uskon, että yrityksillä voi ja pitää olla merkittävä rooli yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemisessa ja meille kaikille paremman yhteiskunnan rakentamisessa. Yhteiskunnallinen vaikuttavuus on jo nyt yrityksille kilpailuetu, jonka merkitys vain korostuu tulevaisuudessa, Susanna sanoo.
Tulevaisuuden yrityksiä ohjaavat yhä enemmän arvot ja merkityksellisyys
– Tehokkuus ja talouskasvu eivät enää yksin riitä, sillä sekä asiakkaat että työntekijät vaativat yrityksiltä merkityksellisyyttä. Meidän tehtävämme ARVOssa on auttaa jäseniämme kehittämään ja todentamaan yhteiskunnallista vaikuttavuuttaan, hän jatkaa.
Susanna listaa omiksi arvoikseen tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja yrittäjyyden.
– Olen otettu, että pääsen Arvoliitossa edistämään näitä kaikkia, hän toteaa.
ARVOn toimitusjohtajana vuodesta 2020 toiminut Ulla Nord siirtyy Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiön asiamieheksi. Hallituksen varapuheenjohtaja Tuomas Koskela kiittää Nordia ARVOn eteen tehdystä merkittävästä työstä ja toivottaa uuden toimitusjohtajan lämpimästi tervetulleeksi.
– Olemme iloisia, että saamme Susannan luotsaamaan ARVOn toimintaa ja kehittämään sitä edelleen jäsenistön tarpeet ja toimintaympäristön muutokset huomioiden.
Susanna aloittaa tehtävässään 15.8.2022.
Lisätiedot:
Tuomas Koskela
Varapuheenjohtaja, ARVO ry
puh. 040 653 2185
tuomas.koskela@aspa.fi
Susanna Kallama
puh. 040 587 2445
susanna.kallama@gmail.com
ARVO ry on suomalaisten yhteiskunnallisten yritysten liitto ja vaikuttavuustoimijoiden aktiivinen verkosto. ARVO tekee työtä vastuullisemman ja vaikuttavamman elinkeinoelämän eteen ja edistää arvolähtöisten yritysten menestystä.