Pyysimme toimitusjohtaja Kimmo Laitista kertomaan SunUran toiminnasta.
Mitä SunUra tekee?
SunUra tarjoaa työllistämispalveluita kunnille ja TE-toimistoille. Työllistämme pääasiassa haastavassa työmarkkina-asemassa olevia henkilöitä ja toimintamme pääpaino on työhönvalmennuksessa ja uravalmennuksessa. Niiden lisäksi tarjoamme henkilöstöpalveluita sekä olemme mukana erilaisissa työllisyyden hoitoon liittyvissä projekteissa ja piloteissa.
Mikä on päämääränne ja mitkä arvot ohjaavat toimintanne?
SunUran päämäärä on tuottaa vaikuttavia työllistymispalveluita, auttaa haastavassa työmarkkina-asemassa olevia henkilöitä työllistymään ja luoda tätä kautta hyvinvointia yhteiskuntaan.
Toimintaamme ohjaavat välittäminen ja yhteiskuntavastuun kantaminen. Haluamme pitää huolta myös työntekijöistämme ja uskomme, että sitä kautta syntyvät hyvät tulokset. Myös kokeileminen on meille arvo, sillä sen kautta on mahdollista luoda uutta.
Miksi päätitte liittyä ARVOon ja mitä odotatte jäsenyydeltä?
Uskomme, että ARVOn kautta saamme tukea yhteiskunnallisen yrityksen liiketoimintamallin kehittämiseen sekä vaikuttavuuden ja näkyvyyden kasvattamiseen. Verkostot ja kontaktit ovat meille tärkeitä ja niitä olemmekin jo ARVOn kautta löytäneet.