Uudelle toimijalle annetaan lakiesityksen mukaan vahva talouden kasvuun ja uudistumiseen sekä investointien edistämiseen keskittyvä teollisuuspoliittinen tehtävä, joka näyttäytyy ARVO ry:n mielestä lakiesityksessä hyvin yksipuolisena.
Teollisuussijoitus Oy:n tehtäväksi määritellään uusien teknologioiden ja vähemmän ympäristöä kuorimittavien sekä kestävään elinkeinotoimintaan liittyvien investointien edistäminen. Esityksessä korostetaan myös sitä, että toiminnan tulee olla taloudellisesti kannattavaa.
Esitys siis huomioi taloudellisen ja ekologisen kestävyyden, mutta unohtaa kokonaan sosiaalisen näkökulman.
Sosiaalinen kestävyys on keskeinen osa kestävää kehitystä ja näin ollen myös välttämätön osa suomalaisten yritysten kasvun edistämistä sekä elinkeinorakenteemme uudistamista. Sosiaalista kestävyyttä voidaan edistää esimerkiksi osaamisen kehittämisellä ja koulutuksella sekä yhteiskunnan rakenteilla ja toimintatavoilla, jotka edistävät tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. Suomella on näissä olemassa olevaa osaamista ja pääomaa, joista voi syntyä myös merkittävää liiketoimintaa.
Esitys näkee innovaatiot puhtaasti teknologioina. Tämä on varsin suppea ja vanhahtava näkökulma. Innovaatiot voivat olla myös sosiaalisia ja yhteiskunnallisia innovaatioita. Pelkkä uusi teknologia ei riitä. Se voi tuottaa arvoa vain, jos se otetaan käyttöön ja se muuttaa prosesseja ja ihmisten käyttäytymistä. Toisaalta innovaatio ei aina vaadi uutta teknologiaa, kyse voi myös olla uudenlaisesta tavasta toimia.
Lisätiedot: Susanna Kallama, Yhteiskunnallisten yritysten liitto ARVO ry:n toimitusjohtaja, susanna.kallama@arvoliitto.fi tai puh. 040 587 2445