29 vaikuttavuusyritystä osallistui Bootcampille 23.-24.8
Viikko sitten Espoon Smartvillagessa kävi kuhina, kun 19 tiimiä työsti Impact Startup Bootcampilla oman palvelunsa yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja liiketoimintamallia. Samaan aikaan 10 tiimiä paini samojen tehtävien kanssa etä-Bootcampilla, joka järjestettiin fyysisen tilaisuuden rinnalle koronavirustilanteen vuoksi. Kaksi päivää asiantuntija-alustusten ja työstöjen parissa oli intensiivinen, mutta antoisa kokonaisuus, jonka päätteeksi Impact Startup -raadilla ja tiimillä oli edessään erittäin vaikea valinta.
Kiihdyttämöpäällikkö Katja Anoschkin avasi Bootcampin
Bootcampin ensimmäinen päivä keskittyi vaikuttavuuteen
Bootcampin maanantai käytettiin kokonaan yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen. Kiihdyttämöpäällikkö Katja Anoschkinin ja ARVOn toimitusjohtaja Kimmo J. Lipposen johdantopuheenvuorojen jälkeen hypättiin suoraan syvälle kiihdyttämön tämän vuoden teemaan, vaikeasti työllistyvien työllistymisen tukemiseen. Tutkija Liisa Björklund esitteli Työ- ja elinkeinoministeriössä tehdyn Työllistymisen yhteiskunnallisen hyödyn mallinnuksen, ja siihen oleellisena osana kuuluvan ”osatyökykyisten” kohderyhmäsegmentoinnin. Keitä oikeastaan ovat ”osatyökykyiset”? Keitä tähän ryhmään luetaan mukaan ja millä perustein? Björklundin alustuksen jälkeen työstettiin oman palvelun kohderyhmäprofiilia ja pohdittiin kuvitellun asiakkaan urapolkua.
Iltapäivän työstöpohjana oli vaikuttavuusketju, joka on työkalu oman palvelun yhteiskunnallisen vaikuttavuuden suunnitteluun ja kehittämiseen. Vaikuttavuusketjuja työstettiin erittäin keskittyneesti ja monet osallistujista kertoivat sen tarjonneen koko Bootcampin parhaita oivalluksia.
Työstö-osuuksissa kului pinoittain muistilappuja
Kakkospäivänä fokus liiketoimintaan
Bootcampin tiistaina Impact Startup -yritysvalmentaja, kokenut liiketoimintamallien kehittäjä ja tutkija Tommi Rissanen johdatti osallistujat liiketoimintamalleihin, arvolupaukseen ja asiakkaaseen. Jos maanantaina mietittiin oman palvelun loppuhyötyjää, tiistaina keskityttiin maksavaan asiakkaaseen. Työstöissä täyttyivät arvolupaus-kanvaasit ja seuraavan sadan päivän tavoitetaulukot.
Koko Bootcamp huipentui tiistain demoiltapäivään, jossa kaikki osallistujat pitchasivat oman ratkaisunsa liiketoimintamalleineen esiraadille.
Ennen demoiltapäivää tiimit saivat ohjeistuksen pitchaukseen ja aikaa harjoitella.
Vaikea valinta – viisi jatkaa kiihdyttämöön
Kaikki Bootcampille osallistuneet tiimit heittäytyivät tehtäviin täysillä ja tekivät todella töitä kehittämisen parissa. Kaikkien työllistymisen ratkaisussa on potentiaalia ja intohimon paloa. Impact Startup yritysvalmentajat, ohjausryhmä ja tiimi olivatkin todella vaikean valinnan edessä, kun vain viisi voitiin valita jatkamaan Bootcampilta syksyn 2020 kestävään kiihdyttämöön.
Pitkien pohdintojen jälkeen syksyn kiihdyttämöön kutsuttiin UraSprinttivalmennus (BearIT), Tuetun keikkatyön malli (ESKOT ry), Uuras (Y-Säätiö), Maahanmuuttajien tuettu työllistyminen (Nuorten Ystävät palvelut Oy) ja Rekrytointialusta (Live Palvelut).
Valintoja tehtiin vaikuttavuuspotentiaalin, skaalauspotentiaalin, liiketoimintapotentiaalin ja tiimin motivoituneisuuden perusteella. Lisäksi katsottiin valittujen diversiteettiä – mukaan haluttiin erilaisia palveluita erilaisille kohderyhmille. Viimeiseksi valinnoissa arvioitiin, kuinka hyvin juuri Impact Startup -kokonaisuus pystyisi auttamaan tiimiä eteenpäin.
”Valintojen kanssa pähkittiin neljä päivää (ja vähän yötäkin), sillä Bootcampilla oli mukana huomattavasti enemmän kuin viisi hyvää ja potentiaalista tiimiä ratkaisuineen. Olisimmepa voineet valita vaikka 10, mutta resurssien rajoissa on toimittava. Nyt olen kuitenkin iloinen ja innoissani näistä valituista, ja uskon, että syksyn aikana pystymme Impact Startup yritysvalmentajien ja leirisisältöjen kanssa todella auttamaan näitä tiimejä eteenpäin!” kertoo kiihdyttämöpäällikkö Katja Anoschkin.
BearIT:n tiimi jatkaa kiihdyttämöön.
Syksyn 2020 Impact Startup -kiihdyttämöjakso alkaa 8.9. yhteispohjoismaisella Kickoff tilaisuudella ja 9.9. kokoonnutaan Suomen kiihdytettävien kanssa ensimmäiselle lähileirille.
Lisätietoja:
Katja Anoschkin
Kiihdyttämöpäällikkö, Impact Startup
puh: 050 530 5039