Blog Entries

ARVO tuo Suomeen yhteispohjoismaisen vaikuttavuuskiihdyttämön

Bootcamp Oslossa.

Kuva: Alex Asensi

ARVO aloittaa vuonna 2020 Impact Startup -nimisen vaikuttavuuskiihdyttämön järjestämisen Suomessa. Impact StartUp on yhteispohjoismainen yrityskiihdyttämö, joka toteutetaan yhteisellä konseptilla Suomen lisäksi Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Kiihdyttämöohjelmassa osallistuvat yritykset saavat intensiivistä valmennusta yhteiskunnallisen vaikuttavuutensa ja liiketoimintansa kehittämisessä sekä apua uusien verkostojen ja rahoituksen hankkimisessa.

Impact Startupiin voivat hakea mukaan varhaisessa vaiheessa olevat organisaatiot, jotka haluavat liiketoiminnallaan ratkaista yhteiskunnallisia haasteita ja laajentaa toimintaansa. Startup -yritysten lisäksi kiihdyttämö on avoin yhteiskunnallista vaikuttavuutta tavoittelevien organisaatioiden uutta palvelua kehittäville sisäisille tiimeille. Tärkein osallistujakriteeri on impact – yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tuottamisen täytyy olla toiminnan ytimessä.

”Olemme erittäin innoissamme saadessamme tuoda Suomeen tämän Norjassa ja Tanskassa menestyksekkäästi testatun konseptin. ARVO on jo pitkään tehnyt töitä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kanssa enkä voisi kuvitella parempaa tapaa ja kumppanijoukkoa tämän työn eteenpäin viemiseksi”, kertoo ARVOn toimitusjohtaja Kimmo J. Lipponen.

Syksyllä 2020 Helsingissä järjestettävän kiihdyttämökierroksen teemana on osatyökykyisten työllistäminen. Haku kiihdyttämöön avataan maaliskuun lopussa.  Osallistuminen on kiihdytettäville organisaatioille ilmaista.

Yhteispohjoismaisesti halutaan myös lisätä sijoittajien ja julkisten hankkijoiden tietotasoa ja osaamista vaikuttavuudesta. Kiihdytettävien yritysten ohjelman rinnalla kulkevat sijoittajille suunnattu Investor Lab, joka tarjoaa sijoittajille työkaluja ja tukea vaikuttavuussijoittamiseen sekä Public Procurement Lab, joka tukee julkisia hankkijoita vaikuttavuusperusteisissa hankinnoissa. Kiihdyttämöohjelma päättyy demopäivään, jossa osallistujayritykset esittelevät toimintamallinsa sijoittajille ja asiakkaille.

Impact StartUpia rahoittaa yhteispohjoismaisesti pohjoismaisen ministerineuvoston Nordic Innovation -innovaatiorahasto. Suomessa ARVOn pääkumppanit ovat Sitra, Tradeka, Invalidisäätiö ja Y-Säätiö.

 

Lisätietoja:

Kimmo J. Lipponen, toimitusjohtaja, ARVO

kimmo.lipponen@arvoliitto.fi , puh 040 758 7247

 

ARVO on suomalaisten yhteiskunnallisten yritysten liitto ja vaikuttavuustoimijoiden aktiivinen verkosto. ARVO tekee työtä vastuullisemman ja vaikuttavamman elinkeinoelämän eteen ja edistää arvolähtöisten yritysten menestystä. Lisätietoja: www.arvoliitto.fi

Impact Startup on pohjoismainen vaikuttavuuskiihdyttämö, jota Suomessa järjestää ARVO. Kiihdyttämössä yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen pyrkivät yritykset saavat uutta vauhtia vaikuttavuutensa ja liiketoimintansa kehittämiseen. Ohjelman Investor Lab ja Public procurement lab taas tukevat sijoittajia ja julkisia hankkijoita vaikuttavuusosaamisessa. ARVO on perustajajäsenenä pohjoismaisessa Impact StartUp FMBA -yhdistyksessä, johon kuuluvat lisäksi ruotsalainen Prosper Impact Consulting AB, norjalainen Ferd Sosiale Entreprenører (Ferd SE) ja Tanskalainen Den Sociale Kapitalfond.

 

 

Impact Startup logo