Hyvän Mitta -hanke päättyy 26.11.

Hankkeen syksyllä 2017 alkanut kakkosvaihe on keskittynyt toimijoiden osaamisen kehittämiseen ja siinä on seurattu tiiviisti kolmen hankkeen vaikuttavuutta. Koko hankkeen aikana seuratun 16 casen pohjalta on luotu työkaluja ja neuvoja toiminnan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden johtamiseen ja mittaamiseen.

Vuonna 2016 käynnistynyt ARVOn koordinoima Hyvän Mitta -hanke tulee päätökseensä 26.11.2019 seminaarissa Helsingin Korjaamolla. Hankkeen syksyllä 2017 alkanut kakkosvaihe on keskittynyt toimijoiden osaamisen kehittämiseen ja siinä on seurattu tiiviisti kolmen hankkeen vaikuttavuutta. Koko hankkeen aikana seuratun 16 casen pohjalta on luotu työkaluja ja neuvoja toiminnan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden johtamiseen ja mittaamiseen.

Hyvän Mitta -hanke käynnistettiin vuonna 2016, kun erilaiset hyvää tekevät toimijat tunnistivat tahoillaan, että tehtyä yhteiskunnallista hyvää ei riittävällä tasolla mitata ja todenneta. Ensimmäisessä vaiheessa ARVO, Me-säätiö, Sitra, Veikkaus, Raha-automaattiyhdistys (myöh. STEA) ja opetus- ja kulttuuriministeriö kokosivat ensimmäistä kertaa Suomessa yhteen esimerkkejä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden arvioinnin malleista ja menetelmistä. Tämä tehtiin seuraamalla erilaisia vaikuttavuuteen pyrkiviä hankkeita ja toimintamalleja sekä niiden vaikuttavuuden arviointia. Lopputuloksena syntyi vaikuttavuusketju, vaikuttavuuden mallinnuksen ja kehittämisen työkalu, joka tiivisti vaikuttavuuden syntymisen seitsemään palaan: 1) Tarve, 2) Visio, 3) Tavoite, 4) Resurssit, 5) Toimenpiteet, 6) Tulokset, 7) Vaikuttavuus.

Ensimmäisen vaiheen jälkeen hankekumppanit totesivat, että nyt päästiin vasta alkuun. Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden mittaamisen kenttä olikin luultua kirjavampi, ja vaikuttavuuden johtamiseen, kehittämiseen ja todentamiseen kaivattiin lisää tietoa ja työkaluja. Hyvän Mitan kakkosvaihe käynnistyi vuoden 2017 syksyllä, jolloin Veikkaus jäi pois ja uusiksi kumppaneiksi tulivat Opetushallitus, valtioneuvoston kanslia ja Kela.

Hankepäälliköksi hyppäsi Katja Anoschkin

– “On ollut positiivista huomata, kuinka viimeisen kahden vuoden aikana yhteiskunnallinen vaikuttavuus on noussut yhä useamman yrityksen, yhteisön ja rahoittajan kiinnostuksen kohteeksi. Olemme saaneet vahvistusta sille, että olemme oikealla asialla”Anoschkin kertoo.

Toisessa vaiheessa seurattiin kolmen hankkeen vaikuttavuuden arviointia, valmennettiin useita organisaatioita ja koulutettiin niin rahoittajia kuin toiminnan toteuttajiakin vaikuttavuuden johtamiseen ja arviointiin. Näiden oppien pohjalta jatkokehitettiin vaikuttavuusketjua ja vaikuttavuuden johtamisen periaatteita. Mukana olivat Lahden Diakonialaitoksen Vauvan Taika -hanke, SOS-Lapsikylän Perhekumppani-palvelu, sekä Oulussa toimiva Dynamo Juniorit. Hankkeista ja niiden vaikuttavuuden arvioinneista julkaistaan kattavasti tietoa Hyvän Mitan sivuille päätösseminaarin jälkeen.

Nyt hankkeen päättyessä ollaan vaikuttavuuden suhteen paljon viisaampia kuin vuonna 2016. Alusta asti hankkeessa mukana ollut ARVOn toimitusjohtaja Kimmo J. Lipponen näkee, että Hyvän Mitta vastasi hyvin sille asetettuihin kysymyksiin:

– ”Näin monimutkaisen asian ratkaisemisessa on ollut tärkeää, että laaja kumppanijoukkomme on osallistunut yhteiskehittämiseen koko hankkeen ajan.

Lipponen näkee myös tärkeänä saavutuksena vaikuttavuusajattelun levittämisen ja esiin nostamisen:

-”Yksi tavoitteistamme oli, että saisimme rahoittajat, kuten julkiset hankkijat ottamaan vaikuttavuuden paremmin huomioon. Esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriö on jo linjannut pyrkivänsä tekemään vaikuttavuudesta yhden hankintakriteerin.”

Hyvän Mitta päätösseminaari Korjaamolla 26.11. klo 12.30 – 15.30. Tilaisuus on täynnä, mutta jonopaikoille voi vielä ilmoittautua täällä. Seminaarin jälkeen Hyvän Mitan verkkosivuilla julkaistaan paketti ohjeita ja työkaluja vaikuttavuuden todentamiseen ja kehittämiseen, ne ovat avoimia kaikille.

 

Lisätietoja Hyvän Mitasta antaa hankepäällikkö Katja Anoschkin: katja.anoschkin@arvoliitto.fi

www.hyvanmitta.fi