Kilpailu alkaa: Mikä on Suomen Vaikuttavin ARVO-teko?

Toista kertaa järjestettävässä kilpailussa halutaan löytää Suomen parhaat yritykset, yhteisöt, innovaatiot ja toimintatavat, jotka ratkovat yhteiskunnan ongelmia vastuullisen ja vaikuttavan liiketoiminnan keinoin.

Etsimme jälleen kilpailulla Suomen Vaikuttavinta ARVO-tekoa. Haluamme löytää Suomen parhaat yritykset, yhteisöt, innovaatiot ja toimintatavat, jotka ratkovat yhteiskunnan ongelmia vastuullisen ja vaikuttavan liiketoiminnan keinoin.

Etsimämme toimija voi olla pieni tai suuri ja sillä voi olla yksi tai useampia vaikutuksen kohteita. Teolla täytyy kuitenkin olla kasvumahdollisuuksia, ja vaikuttavuus pitää pystyä todentamaan uskottavasti.

Arvostamme toimijoita, jotka noudattavat vastuullisen johtamisen käytäntöjä ja panostavat työpaikalla tasa-arvoisuuteen. Annamme arvoa myös idean rohkeudelle ja innovatiivisuudelle.

Kilpailuun voi jättää ehdotuksia 1. syyskuuta saakka. Voittaja julkistetaan syys-lokakuun aikana.

Lue lisää kisasta, ja ehdota omaa suosikkiasi täällä.

Ensimmäinen Vaikuttavin ARVO-teko -kilpailu järjestettiin viime vuonna, ja sen voitti jyväskyläläinen TeamPlanet.