Jo vuosia jatkunut poliittinen keskustelu sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän (sote) uudistuksesta on rakentanut mielikuvaa siitä, että sote ratkaisee kerta heitolla maamme terveys- ja hyvinvointihaasteet. Näin ei valitettavasti ole, sillä uudistuksessa on pitkälti kyse siitä, miten jo syntyneet terveys- ja hyvinvointiongelmat korjataan. Se ei tarjoa kuin osittaisen ratkaisun siihen, miten ongelmien syntyä ehkäistään.
Nykyisessä taloustilanteessa julkinen sektori on pakotettu ohjaamaan lähes kaikki käytettävissä olevat resurssit päälle kaatuvien ongelmien hoitamiseen, vaikka ongelmien torjuminen olisi huomattavasti edullisempaa ja lisäisi samalla hyvinvointia. Hyvinvoinnin edistämiseen tarvitaankin uudenlaista ajattelutapaa, uusi rahoitusmalli ja sen myötä myös yksityistä pääomaa.
Sote-järjestelmää on toki uudistettava aika radikaalillakin otteella, jotta sairauksia ja sosiaalista pahoinvointia voidaan hoitaa mahdollisimman tuloksellisesti ja jotta myös soten toimintakäytännöt kehittyvät aidosti kohti ennakoivaa hyvinvoinnin vahvistamista. Samalla olisi kuitenkin kiinnitettävä vähintään yhtä paljon huomiota tekijöihin, joilla todella luodaan terveyttä ja hyvinvointia. Hyvin monet asiantuntijat nimittäin muistuttavat, että terveyspalvelujärjestelmän osuus kaikista ihmisen terveyteen vaikuttavista tekijöistä on vain alle viidesosa.
Hyvinvointi muodostuu kolmesta toisiinsa liittyvästä tekijästä eli terveydestä, materiaalisesta hyvinvoinnista ja elämänlaadusta. Suomessa on viime vuosina kiinnitetty huomiota eri sosioekonomisten väestöryhmien välisiin terveys- ja hyvinvointieroihin, jotka jatkavat kuitenkin kasvuaan. Jo tästä syystä kaikki toimet, joilla heikennetään kouluttautumismahdollisuuksia ja työelämävalmiuksien hankkimista, ovat todella lyhytnäköisiä. Vanha sanonta ”työ on parasta sosiaalipolitiikkaa” pätee siis edelleen.
Ihmisen terveyteen vaikuttavat puolestaan monet eri tekijät, joista yhtenä keskeisimpinä elintavat. Otetaan esimerkiksi diabetes, josta yhteiskunnalle aiheutuvat suorat kustannukset ovat vuosittain satoja miljoonia euroja. Näin siitä huolimatta, että esimerkiksi tyypin 2 diabetes on pääosin ehkäistävissä. Sen keskeisimpiä riskitekijöitä ovat ylipaino, tupakointi, vähäinen liikunta, epäterveellinen ruokavalio ja univaje. Kaikki edellä mainitut riskitekijät aiheuttavat myös jo itsessään huomattavia ongelmia ja kustannuksia. Jos ne lisätään laskelmaan, kustannuksissa aletaan lähestyä jo miljardin euron rajaa.
Muita vastaavia, vähintään osittain ehkäistävissä olevia, ongelmia ovat esimerkiksi alkoholin suurkulutus sekä lapsiperheiden ja nuorten elämään liittyvät epävarmuustekijät. Näistä aiheutuu paitsi inhimillistä hätää myös satojen miljoonien eurojen lovi veroeuroihin vuositasolla.
Terveys ja hyvinvointi rakentuvat arjessa. Jokainen vaikuttaa päivittäisillä valinnoillaan omaa terveyttään uhkaavien riskitekijöiden ilmaantumiseen. Yhteiskunta taas voi helpottaa terveyden kannalta myönteisten valintojen tekemistä. Ennaltaehkäisy-sana sisältyykin jo kaikkiin terveyttä ja hyvinvointia käsitteleviin kannanottoihin ja suunnitelmiin. Sen nimeen vannotaan, mutta todella tulokselliset käytännön esimerkit eivät ole ollenkaan niin yleisiä. Edistävän ja ehkäisevän toiminnan nimissä tehdään kestoltaan aivan liian lyhyitä ja aivan liian kapea-alaisia hankkeita ilman tavoitetta pysyvistä rakenteellisista muutoksista. Toivottavasti maan hallituksen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen kärkihankkeet muuttavat osaltaan näitä vähemmän tuloksellisia käytäntöjä.
Nyt olisi korkea aika tehdä laaja-alainen ja toiminnallinen mallinnus edistävän ja ehkäisevän toiminnan taloudellisesta ja hyvinvointipotentiaalista. Tuon analyyttisen tarkastelun perusteella olisi mahdollista määritellä toiminnalle selkeät ja mitattavissa olevat tavoitteet ja kehittää tarvittaessa uusia ennakkoluulottomia toimintamalleja niiden saavuttamiseksi. Voisivatko yhteiskunnalliset yritykset olla omalta osaltaan suunnan näyttäjiä myös tästä näkökulmasta?!
Edistävässä ja ehkäisevässä toiminnassa on kyse myös erilaisia yksilöitä ja yhteisöjä motivoivien hyötykäytäntöjen kehittämisestä. Tästä näkökulmasta voitaisiin pohtia esimerkiksi Kelan mahdollisuuksiaan palkita yksilöitä oman terveyden ylläpitämisestä sen lisäksi, että se korvaa jo syntyneen ongelman poistamisesta aiheutuneita suoritekustannuksia.
Jos vaan haluamme, edistävä ja ehkäisevä toiminta mahdollistaa pitkällä aikajänteellä suorat taloudelliset säästöt, jotka ovat varovaisestikin arvioiden satoja miljoonia euroja ja hyvinvointihyödyt, jotka näkyvät myös esimerkiksi tuottavuuden kasvuna sitä mukaa kun väestön hyvinvointi sekä toiminta- ja työkyky lisääntyvät.
Mitattavasti tuloksellisen edistävän ja ehkäisevän toiminnan mahdollistamiseksi tarvitaan investointeja aidosti pitkäjänteiseen eli yli vaalikauden jatkuvaan toimintaan. Yhden mahdollisuuden tähän tarjoaa tulosperusteinen rahoitussopimus. Tämä vaikuttavuusinvestoimisen toteutusmuoto tunnetaan kansainvälisesti nimellä Social Impact Bond eli SIB-malli. Siinä yksityinen sijoittaja(t) kantaa vastuun hyvinvointia edistävän toiminnan resursoinnista ja julkinen sektori maksaa vain tuloksista. Jos etukäteen määritetyt hyvinvointitavoitteet saavutetaan, esimerkiksi kunta myös säästää hyvin usein kustannuksissa lähtötilanteeseen verrattuna. Julkisen sektorin näkökulmasta SIB-mallin hyödyntäminen tarkoittaa siis tulosten ostamista – suoritteista maksamisen sijasta.
Tavoitteelliset yksityiset ja julkiset investoinnit hyvien kehityssuuntien vahvistamiseen ja ongelmien ehkäisemiseen rakentavat sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää Suomea.