Arvoon uusia jäseniä liikunnan ja urheilun saralta

Arvo on saanut jälleen kaksi uutta jäsentä. Hallitus on hyväksynyt Arvon uusimmiksi jäseniksi Eerikkilän urheiluopiston ja Valo ry:n, eli Valtakunnallisen liikunnan ja urheilun katto-organisaation.

Arvo on saanut jälleen kaksi uutta jäsentä. Hallitus on hyväksynyt Arvon uusimmiksi jäseniksi Eerikkilän urheiluopiston ja Valon, eli Valtakunnallisen liikunta- ja urheiluorganisaation.

”Eerikkilän urheiluopisto ja Valo ovat ensimmäiset Arvon jäsenet, jotka vaikuttavat puhtaasti liikunnan ja urheilun kentällä. On ilo saada myös sieltä mukaan toimijoita ja herätellä samalla muitakin liikunnan ja urheilun toimijoita huomaamaan, että heillä on yhteiskunnallisen yrittäjyyden kriteerit täyttävää yritystoimintaa”, Arvon toimitusjohtaja Kimmo J. Lipponen sanoo.

Eerikkilän urheiluopisto

Eerikkilän urheiluopisto tunnetaan valtakunnallisena jalkapallon ja salibandyn valmennuskeskuksena, luonto- ja liikunta-alan koulutuspaikkana sekä vapaa-ajan keskuksena, joka palvelee sekä yrityksiä että yksityisiä asiakkaita.

”Eerikkilän omistaa Palloilu Säätiö, joka käyttää liikevoittonsa ihmisten terveyden ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämiseen. Arvo-liiton toiminta edustaa mielestämme juuri meille sopivia tapoja vaikuttaa, olla mukana edistämässä parempaa yhteiskuntaa. Odotamme hyvää ja tiivistä yhteistyötä liiton yritysten kanssa. Yhdessä olemme vahvoja”, Eerikkilän urheiluopiston toimitusjohtaja Petri Jakonen sanoo.

Valo, Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry

Myös Valon yhteiskunnallisena missiona on edistää ihmisten hyvinvointia liikunnan ja urheilun avulla.
”Suomalainen liikunta ja urheilu haluaa olla mukana Arvo-liiton toiminnassa alkumetreiltä lähtien. Uskomme, että yhteiskunnallinen yrittäjyys tulee olemaan jatkossa yksi keskeinen toimintatapa omassa yhteisössämme. Odotamme Arvo-liitolta uudenlaista ajattelua ja innovatiivisia tulevaisuuden ratkaisuja”, toteaa Valon pääsihteeri Teemu Japisson.

Uusien jäsenten myötä Arvon jäsenmäärä kasvoi yhteensä 27:ään.